Kehoviha?

 

Ei! Ei kai taas tätä! Tätä samaa! Jälleen yksi bloggaaja kertomassa laihdutusprojektistaan, tai siis nykyään kai sanotaan, että ”uuden elämäntavan opettelustaan”… -saatoit ajatella juuri noin, kun luit otsikon, eikö vain?

Mutta minä en kerrokaan nyt siitä aivan siten kuin ehkä luulit, sillä tämä ei ole karistetuissa kiloissa mitattuna mikään onnistumistarina, sillä päinvastoin: kiloja on kertynyt lisää sitä myöden kun aikaa on kulunut. Miksi ihmeessä kertoisin täällä kaikella ilolla ja lempeydellä siitä, että minäpäs hei olenkin tässä vähän massaa kerrytellyt, eikös olekin vautsi vau? (kun ei se lähtökohtakaan siis ollut mikään pieni tytöntyllerö, saanen huomauttaa). Niin, miksi?

No siksi, että olen opetellut olemaan onnellinen minä, siitä huolimatta mitä painan – ja miltä näytän. Kuulostaa yksinkertaiselta, itsensä hyväksymis -mantraa nyt kaikki tuntuvat toitottavan, mutta miten siitä oikeasti pitää kiinni, kun keho muuttuukin siihen yleisesti ei-toivottuun suuntaan? Miten jatkaa itsensä rakastamista kun lihoo?

20170222_100610

Aika moni (lähes kaikki?) ”itsetuntogurut” eli kuntovalmentajat eli elämäntapaopettajat eli… jne. ottavat tämän asian käsittelyyn, kun ollaan siinä pisteessä, että siihen kehonkuvaan haetaan muutosta. Silloin sanotaan, että pitää alkaa rakastamaan itseään (ja kilot karisevat). Pitää alkaa hyväksymään itsensä (kun näkee kuinka sitä muuttuu pikkuhiljaa sellaiseksi kun yhteiskunnan normit määrittävät). Pitää kertoa muillekin sitä ilosanomaa, että vaikkapa synnytyksen jälkeen on ihan ok näyttää raskaana olevalta – jonkin aikaa! Että ”kyllä se siitä karisee omaa tahtiaan”.

Huomaako kukaan tässä mitään hämärää? Mitään tavallaan vääristynyttä? Itseään kun pitäisi rakastaa silloin kun on matkalla siihen ihannevartaloon, joka mitä ilmeisimmin ei ole se vallitseva olotila, mistä lähdetään. Raskaudenjälkeinen vartalo kuuluu raskauden jälkeiseksi ajaksi, ei siis missään tapauksessa kolmevuotiaan lapsen äidin kannettavaksi, hyvänen aika sentään.

Tietenkin minä ymmärrän mitä merkitystä painolla on terveydelle. Kyllä minä tiedän ja kyllä todellakin olen sitä opiskellut. Läksyt on siis tehty siltä saraa! Mutta minä tiedän senkin, että terveellisempää on olla onnellinen ja elämäniloinen stressitön tanakka – kuin painonsa kanssa alituiseen jojoileva, päivittäin tai viikottain tuskaileva, itsetunnon rippeitä iltaisin kokoon kursiva stressaaja, joka ei voi syödä pullaa (tai kahta) ilman että päässä vilisee kalorimäärä ja varsinkin minkälaisen jumppamäärän sen karistaminen vaatii. Ja jos ei sitä jumppamäärää saa suoritettua, niin omantunnon kolkutuksen määrä on vieläkin valtavampi.

Ihmisen on hyvä olla niin sanotusti voimissaan. Voimissaan sekä henkisesti että fyysisesti! Niin että jaksaa viedä sen päivänsä läpi, nukkuu suhteellisen sikeästi ainakin silloin kun olosuhteet sen sallivat ja nauttii hyvänmakuisesta ja omaan suuhun sopivasta ruuasta ilman että pitää orjallisesti miettiä jotain ”ismiä”, jotain dieettiä, jotain johonkin kirjoitettua sallittujen ja sallimattomien ruoka-aineiden listaa, jonka noudattaminen on se ainoa oikea tie tyytyväisyyteen, onnelliseen elämään.

Sen me kaikki varmasti ymmärrämme, että runsaasti ylipainoisena ihminen ei jaksa kuten pitäisi, siitä kenties seuraavat elintasosairaudet vaativat sitten vielä isomman veronsa. Mutta tiedämme myös sen, kyllä me todellakin tiedämme hei, että vyötäröllä oleva makkara ei ole onnellisuuden este. Vatsalihasten näkyminen ei ole mikään oikotie siihen, että ihmissuhteet äkkiä onnistuvatkin ja palkankorotuskin tupsahtaa tilille ihan pyytämättä, että ihminen olisi yhtäkkiä sosiaalisesti viehättävämpi ja suositumpi ja iltaisin sitä vaan painaisi automaattisesti niin paljon onnellisemman päänsä tyynylle ja uneksisi seuraavan päivän menestyksistä.

Ihminen on mitä on, sisin ja persoona ei muutu punnerruksien tahtiin, mutta ne voivat toki muuttua. Mikään ei estä sinua rakastamasta itseäsi juuri nyt, ennen ensimmäistäkään leuan vetoa, jos vain päätät niin. Itseasiassa: miksi et päättäisi? Miksi pitäisi antaa elämän mennä ohi vain siksi, että haluaa piiloutua PLUSSIZE vaatteiden alle ja hävetä sitä vielä varmuuden vuoksi etukäteen ja itse isoimpana tuomitsijana.

Minä olen todellakin käynyt pitkän tien itseni hyväksymisessä. On ollut aikoja, jolloin minun ei ole tarvinnut miettiä painoani sen enempää kuin vessassa käyntiäkään, se on ollut automaattisesti sitä mitä on ollut ja en ole ollut mikään kovin pieni ihminen oikein ikinä, mutta en mikään ylipainoinenkaan. Monen asian yhteissummana (ikä, aineenvaihduntahäiriö, laihduttaminen) painolukemiksi kertyi kuitenkin yhtäkkiä isompi luku kuin koskaan ennen (ja kyllä, tässä on laskettuna kaikki kahdeksan raskauttani ja painoni niiden jokaisen loppuvaiheissakin…) ja reaktioni siihen oli jotakuinkin seuraavanlainen : kauhu, kiukku, häpeä, niskalenkki, pettymys, lannistus, nolous, periksiantaminen. Että minä häpesin sitä, kuinka olin urheilullista ja reipasta elämäntapaa ”markkinoivana” ihmisenä itse ihan löysä kassi vaan. Unen laatu oli ihan takapuolesta, miehen mukaan jopa kuorsasin välillä, mutta jonka tietysti laitoin nopeasti tukkoisen nenän tai muun minusta riippumattoman asian piikkiin. Järkytyksiä seurasi myös toisensa perään, kun tuli käytyä tyttärien kanssa vaateostoksilla ja sitä tajusi omin silmin, ettei saanut edes käsivarttaan menemään vaatteiden hihoihin – paitsi niissä onnekkaissa kaupoissa, joissa oli se extra large-osasto. Niitä vaatteita ei tietenkään ostettu, sillä olotila ja – muotohan oli vain väliaikainen repsahdus ja pika pikaa sitä olisi nainen taas sallituissa mitoissaan ja pääsisi ostelemaan niitä normaalien ihmisten vaatteita.

Aika nopeasti se kaikki heitettiin kyllä päin pyöristyneitä kasvoja kuin märkä pyyhe. Sitä huomasi , että kun olo niissä vanhoissa (liian pienissä) vaatteissa oli epämukava, niin mielikin alkoi olemaan epämukava. Kutsuja olisi kyllä ollut milloin suuntaan tai toiseenkin, mutta mitä sitä laittaisi edes päälleen, kun kaikissa vaatteissa oli niin epämukava olo. Kaupoille oli turha lähteä taas masentumaan niiden XS-kokoisten vaatemallistojen keskelle. Sitä huomasi, että se lanteilla keikkuva vatsapussukka olikin yhtäkkiä esteenä sosiaalisen elämän menoille. Se oli esteenä viihtymiselle, sosiaalistumiselle, verkostoitumiselle. Ystävystymiselle. Se sai jäämään kotiin silloinkin kun olisi halunnut osallistua kodin ulkopuoliseen toimintaan.

Onneksi, minun onnekseni, sosiaalisuuteni tarve oli paljon suurempi kuin tuntemani laiskan häpeä ja niin vaan päätin, että nyt riittää. Jos en löydä kotoa (päälleni mahtuvaa) siistiä vaatetta jonnekin siistiä vaatetta vaativaan tapahtumaan, niin sitten vaan kauppaan ja hakemaan sellainen. Kokolappua katsomatta. Ja kotona joka ikinen liian pieni vaate kierrätykseen. Koska harvemmalla (tai minulla ei ainakaan) sitä on yhtäkkiä rahaa ostaa koko vaatekaapillista uusia vaatteita, niin aluksi siellä kaapissa oli melko tyhjääkin jopa. Venyvät olohousut, pari t-paitaa ja sitten ne kaupasta ostetut meille upeille naisille tarkoitetut uutuudet. No mutta, ”konmarittaminen” on niin kovin trendikästäkin, että sitähän oltiin suorastaan aallon harjalla senkin puolesta.

Suurin muutos mikä tällä itsensä (siis vaatekokonsa, suomeksi sanottuna) hyväksymisellä kuitenkin oli, oli yleisen mukavuuden lisääntyminen. Mikään ei kiristänyt tai ahdistanut uusissa sopivan kokoisissa vaatteissa, joten kokoustaminen ja kahvilassa istuminen ei ollut epämukavuuden huipentuma vaan juuri se miellyttävä sosiaalinen tapahtuma joksi se oli aiottukin. Miellyttävien tapahtumien kertyminen elämään lisäsi tietenkin entisestään hyvää oloa ja niin vaan sitä huomasi, että yhtäkkiä keskittyminen omaan ulkonäköön ainakaan negatiivisena piirteenä itsessään, oli tyystin kadonnut, koska kaikki aika oli mennyt elämästä nauttimisessa. Elämisessä!

20170222_100517

Jossain toisessa tarinassa tämä kertomus varmaan loppuisi sankarittaren hoikkaan olemukseen ja tyylikkääseen missmaailma-selfieen joku salaatinlehti suupielessä, mutta koska tämä on aitoa elämää(ni) ja kuten alussa sanoinkin, niin tämä on vähän erilainen tarina. Sillä hyväksyttyäni itseni minä kerrytin vieläkin vähän enemmän itselleni kannettavaa. Ihan vain nauttimalla elämästä ja (osaksi kyllä olosuhteidenkin pakosta) kuluttamalla vähemmän kuin söin. Mutta tiedättekö mitä? Ei se mitään! Minä istun silti ylpeänä ja tarmokkaana kokouspöydän ympärillä, enkä piilottele huivilla tai muulla lakanalla keskivartalooni muodostuvia muhkuroita. Minä hymyilen vaaligallerian kuvassa posket leveinä ja muutama leukapieli oikein selkeästi näkyen. Minä kelpaan kyllä itselleni, minun kroppani on hyvä juuri tällaisenaan ja jos kelpaan itselleni, miksi kenenkään muun mielipiteellä olisi edes mitään merkitystä? Kukaan muu kun ei elä tätä minun elämääni, joten minä olen se jonka mielipide ratkaisee.

20170222_100630

2 kommenttia artikkeliin ”Kehoviha?

  1. Täällä taas lukemassa kirjoituksiasi. Seuraan sua osoitteesta toiseen kuin kengänpohjaan tarttunut purukumi. 🙂

    Mulle myös jostain roppakaupalla tuota sun asennetta kiitos. Menossa on ehkä elämäni rajuin kehovihan kausi. Ihan kuin mulla ei olisi tärkeämpiäkin asioita murehdittavaksi kuin läskimakkarani. Ja finnit. Niin ja ”ystäväni” selluliittireidet, lumikolaperä ja suonikohjut. Tässä jo suunnilleen toivon kylmää ja sateista kesää ettei tarvitse edes miettiä rantsulle menoa. Johan Greenpeace tulee tuuppimaan rannalle ajautunutta valkoista valasta veteen jos erehdyn sinne bikineissä. 😛

    Liked by 1 henkilö

  2. Ihana kun seuraat ❤ Ja mua niin nauratti toi sun teksti vaikka ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Been there done that. Mutta kyllä säkin siitä karistat sen kannoiltas ja huomaat että hei, mä oon han hyvä just näin. Eiks niin? Toi lumikolaperä oli kyllä aika vaikuttava ilmaisu, oot sää hyvä 😉 ! Tsemppiä teille ja sulle ❤ ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s