Itsensäpaljastelun kulta-aika on alkamassa

Jep jep, keväthän se nyt kuitenkin jokatapauksessa on täällä, tuli sitä lunta sitten välillä niskaan tai ei. Ja koska nyt kuitenkin mennään jo toukokuussa, niin se kesäkin tulee ihan yhtä väistämätöntä vauhtia eteen kuin huominen päivä tai maanantai sunnuntain jälkeen.

Varmaan kaikki (muut) on jo valmistautuneet asiaan siihen kuuluvin ”menoin”, eli dieetein ja muokkauskuurein, jotta auringon sädehtiessä niissä pikkuisissa hilirimpsis-vaatteissa liikkuu sutjakka bööna pleksit nenällä ja joku hippikassi muodikkaasti olalla keikkuen. Eikös?

No minä tajusin just äsken, että olen varmaan vähän keventynyt. Ihan vaan siitä huomasin, kun tajusin istuskelevani taas lempiasennossani vuosien takaa, eli jalka samalle penkille nostettuna:

20170504_114743

Pieniä ne on ne meikäläisen ilot, mutta voin kertoa, että tuossa talvella vielä tässä asennossa en kyennyt istumaan kovinkaan montaa ahdistamatonta sekuntia. Ha! Että jotain tapahtuu, vaikka ei ihan heti päällepäin siltä näyttäisikään. (Saanen huomauttaa, että vanhat ja kulahtaneet housut eivät ole myöskään ihan käypä mittari sille, miten sellainen kehon koostumus niin kuin rakentuu: ensin pesun jälkeen tuntuu, että olen kyllä ihan masentavan turvoksissa, kun kaikki kiristää ja tuntuu epämukavalta ja sitten hetken päästä saapuu ilahduksen tunnevyöry, kun haukotellessa housut tippuu päältä ilman että kovinkaan suurta liikuntaponnistusta olisi tapahtunut tuossa välillä. Nimimerkillä kokemusta on…)

20170503_114623

IMG_20170503_123201_070

IMG_20170503_194535_711

Kiva että teitä lukijoita tällekin blogille vielä on riittänyt…Vaikka itsestä juuri tällä hetkellä tuntuukin, että minusta ei ole minkään kirjoittajaksi, koska kaikkea ei voi (enkä halua) tänne blogiin vaan vuodattaa, jolloin niin paljon melkein aina sanomatta jää. Niin… ehkä minä kuitenkin päätän, että kelpaan silti. Kelpaan ennen kaikkea itselleni, vaikka elän elämäni yhtä haastavinta aikaa juuri nyt. Jollakin tapaa se on samalla aivan äärettömän mielenkiintoista, ihan kuin olisi tullut uusiin maisemiin ja lähtenyt niitä ensimmäisiä kertoja kävelemään vähän ympäristössä: ai, täällä on tämännäköistä! Ja kuinka ollakaan vielä keväällä, jolloin muutenkin niitä luonnon ihmeitä ilmestyy aina yhtä yllättäen tuonne kaiken kuolleen ja ruskean keskelle. Kuten kuvista näkyy: kukkia jo löytyy meidänkin pihasta täydestä vauhdista ja todellakin nuo meidän ”trooppisen-marjapensas-alueen” ensimmäiset mustaherukka-puskat on jo lehtensä ilmoille lykänneet! Meillä on siis tuossa etelän puolella talon takana sellainen suojaisa kohta, kun talon kulmikas muoto ja tonttia kiertävä aita ja kasvillisuus ja kaikki mahdollinen ovat tehneet siihen ihan oman kasvuvyöhykkeensä nähtävästi ja me saadaan nauttia näistä puutarhan suomista antimista aina vähän ennen kuin kukaan muu näillä main. Mutta ei syytä kateuteen: vastapainoksi meidän toisella puolen taloa, eli periaatteessa koko muulla tontilla siis, on muutamaa astetta kylmempi kuin näillä huudeilla muutoin, sillä pohjoisesta puhaltava tuuli joka puskee paikalle suoraan tuolta joelta, on ihan jäätävä melkeinpä yhdeksänkymmentä yhdeksän prosenttia ajasta.

Mutta minä tykkään olla ulkona, vaikka ensimmäistä kertaa ikinä olen taistellut sitä vastaan, että jäisin vain sisälle. Jäisin sisälle ja koittaisin olla tuntematta mitään verenpaineita nostattavia (heh) tunteita sen enempää. Että vaan olisin ja antaisin maailman olla ja luoda paineitaan sekä itselleen että minulle kaikessa rauhassa, eikä tarvitsisi välittää. Enkä nyt puhu niistä ulkonäköpaineista, joista olen kyllä kieltäytynyt tähänkin asti.

IMG_20170503_120704_352

Auringolla ja raikkaalla ilmalla on vaan niin hyvää tekevä vaikutus. Ironista kyllä, nautin ehkä isommin kuin ennen samalla kuin olen vähän hajalla. Tai en minä ole rikki, pienillä säröillä ehkä vaan.

Mutta säröillä olevallakin on oikeus nauraa, itkeä, kiukuta, syödä, juoda ja nukkua. Elää.

7b31dabc6dd75b8fb2989cbdcb97f5d5Pidetään huolta siitä, että tavoitteet pysyy elämässä ja niitä kohti mennään, oli tiellä sitten henkisiä tai fyysisiä esteitä tai mitä tahansa epäilijöitä. Itse olet itsesi paras asiantuntija, käytä sitä ammattitaitoa hyväksesi.

3 kommenttia artikkeliin ”Itsensäpaljastelun kulta-aika on alkamassa

  1. Huuuuh, meikäläinen se taas on niin paksu, että huhhuhijjakkaa! On vähä maistunu noi pullat näissä migreenipöhinöissä. Yök!

    Tsemppiä kevääseen ja elämän asioihin! Kyllä ne aina sitte joskus on helpottanu. Jos ei ennemmin niin sitte myöhemmin. ❤

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Sannis!! Ja kyllähän se… onneksi aina lopulta, elämä kantaa kun vaan antaa. Ja hei: välillä kroppa tarttee treeniä ja välillä sielu pullaa! Kyllä se siitä, oot ihana just tommosena kun oot! ❤

      Tykkää

  2. Eikä kaikkea tarvitse tänne vuodattaakaan. Vain se, mikä tuntuu sinusta oikealta.

    Ja kun haluat taas turista, joko syntyjä syviä, vähän tummemmissa tai kirkkaammissa sävyissä niin tiedät, mistä minut löytää 🙂

    Pitäisi itsekin saada bloggailua aloiteltua, yllättäen jossain toisessa blogissa, mutta saapa nähdä..

    Pitäisi

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s