Rakas Psorini.

 

Kirjoitan tämän kirjeen sinulle, koska olet tullut minulle niin läheiseksi viime vuosina, olemmehan kulkeneet tätä yhteistä matkaammekin jo jonkin aikaa.

Ihan ensin alkuun haluaisin sanoa, että kieltämättä yllätyin yhteydenotostasi vuosia sitten. Se tuli niin äkkiä ja ihan puskista, kuten sanonta taitaa kuulua, sillä yhtäkkiä vaan olit siinä. Kutsumatta ja sen kummemmin anteeksi pyytelemättä. Ja et sinä kyllä siinä paljoa ujostellutkaan, olit melko heti ihan liki, ihan iholla suorastaan ja minä sitten tällaisena vähän hitaampana liikkeissäni en oikein tuntenut pääseväni mukaan tähän mitä oli tapahtumassa. Minun piti vähän asiaa makustella ja tuumiskella itseni kanssa, vaikka et kyllä antanut paljon tilaa moiselle lain, jos rehellisiä ollaan. Olit tullut jäädäksesi ja näytit sen kyllä kaikille!

Kun tämä suhteemme sitten oli alkuun lähtenyt, niin kovin auvoista ei ollut ne ensimmäiset taipaleet kuitenkaan, vaikka yhdessä siinä mentiinkin. Sinä halusit näkyä kaikille ja kaikkialla, minä olisin mieluusti pitänyt sinut vähän piilomassa, vaikka vaikeaahan se oli, kun kaikki näkivät sinut naamastani jo matkojen päähän. Jotkut kysyivät suoraan, että mistäs moisen olin matkaani saanut , mutta aika moni tuntui vain katsovan siihen malliin, etteivät uskoneet silmiään eivätkä ainakaan halunneet tietää yhtään enempää yksityiskohtia koko asiasta. Enkä minä sitten kertonut, jos ei kysytty. Alkuunsa.

Pidemmän päälle, kun sitten opittiin siinä yhdessä olemaan ja aika hyvin toisemme tuntemaankin, niin että osasimme toistemme tuulet haistelemaan ja niiden mukaan päiväämme suunnittelemaan sitten, niin aloin yhä enemmän ihan oma-aloitteisesti puhumaan sinusta ihmisille. Tunsin siihen suurta tarvetta, koska olit niin iso osa päivääni, elämääni, arkeni ja juhlani onnistumista ja muutenkin, koko aikataulujeni pyörittämisessä ihan suorastaan ratkaisevimmassa roolissa. Pidithän minua välillä hereillä yökaudet, toisaalta kanssasi olen ottanut myös ne pisimmät unet sieltä aamusta ja välillä jopa painanut pääni lohdullisille päivätorkuillekin. Otin sitten tavakseni sanoa jotain avaukseksi ennen kuin kukaan uusi ehti mitään asiasta kysyä ja yllättävän usein asiasta saatiin aikaiseksi oikein kunnon keskustelu! Toisinaan löytyi myös näitä jotka jakoivat kohtalon kanssani, näitä jotka tunsivat sinut ja joiden kanssa sitten sulassa sovussa jaettiin kokemuksia siitä, kuinka osaatkin olla välillä todella ärsyttävä kaikessa yllätyksellisyydessäsi. Kuten että kun pitäisi olla matkalla jonnekin, oikeastaan jo kovalla kiireellä, niin sinun pitää juuri silloin saada huomiota, vaadit sitä niin tosissasi, että pakkohan se sitten on. Hopulla ei sinun kanssasi lähdetä kyllä mihinkään. Ei kyllä senkään puolesta,  että olet aika turhamainen kaiken kaikkiaan kun ajattelee. Ensin olet olevinasi, ikään kuin sinua ei mitkään hoidot ja huolenpidot kiinnosta tai hetkauta , mutta sitten yhtäkkiä ollaankin tilanteessa jossa sinun rasvapurkkikokoelmasi on huomattavasti suurempi kuin millä itse ennen tulin toimeen. Ja se tarkkuus! Ai että, kun niiden kanssa pitää ollakin sitten tarkkana!  Ei auta oikaista, eikä vaihtaa melkein samaan vastaavaan tuotteeseen, jos olet yhteen puteliin sisältöineen mieltynyt, niin sitä sinun sitten pitää saamasi.

Tämä aiheuttaakin ehkä eniten närää meidän välillemme, sillä aina ei kuule vaan niin jaksaisi. Ei ne rutiinit houkuta ihan joka ikinen päivä, joskus voisi elää vähän villimmin ja ilman sääntöjä, mutta hyvin äkkiä sinä muistuta kuinka siitä ei mitään hyvää seuraa, että kannattaa vaan pysytellä suutarin lestissään ja psoriaatikon niissä luottokosmetiikoissaan.

Vaikka kyllä sinäkin joskus käännät kelkkasi , ihan yhtäkkiä. Ettet aina edes viitsi kertoa ettei kannata ostaa sitä kolme vuotta kelvannutta voidetta enää sadannetta purnukkaa, koska oletkin yhtäkkiä sitä mieltä että joku toinen saattaisikin olla parempi. Yleensä et kuitenkaan tietenkään edes tiedä silti että mikä toinen. Siinä sitten vietellään taas kerta jos toinenkin erilaisia vaihtoehtoja kokeillen, ennen kuin sinulle joku kelpaa… jos kelpaa.

Välillä olet ihan sitä mieltä, että ei tästä kaikesta tartte tehdä niin suurta numeroa ja oletkin ihan iisisti taka-alalla ilman mitään ylimääräisiä vaatimuksiasi ja ilman että oikeastaan aina edes huomaan, että siinähän sinä silti olet, vaikka et niin näkyisikään. Niinä aikoina olen melkein onnellisimmillani, kun ollaan vaan, eikä vaadita mitään toisiltamme. Sellaista rauhallista yhteiseloa nääs.

Mutta auta armias, kun olet pahalla päällä. Silloin meet ihan luihin ja ytimiin, vähän sinne sun tänne ja etenkin niveliin. Herätät aamuyöstä kaikessa rauhassa nukkuvan poloisen ja annat kuulua. Sitten se onkin sitä jonkin aikaa ja vie kyllä hermot sekä itseltä että kaikilta muilta joiden kanssa jotakin sillekin päivälle oli suunniteltu. Toiset kyllä ihan ymmärtää, että aamuväsynyt ja vaivainen ääni puhelimessa on ihan tosissaan sanomassa, ettei voi lähteä minnekään, koska sattuu ja uuvuttaa ja kaikkinaiseen kipuun ja särkeviin paikkoihin keskittyminen vie kaiken huomion. On sitten kyllä niitäkin, joiden mielestä et ole kovinkaan todellinen, että ei se nyt voi olla noin vaikeeta ja että eilenhän vielä sovittiin, että mennään lenkille ja kahville. Että mikäs sen nyt yön aikana muutti.

No sinä muutit, rakas psorini! Sinä pompotat minua välillä ihan mennen tullen, mutta onneksi minä jo tiedän, että vaikka se hetkeksi taivuttaakin minua, niin et kokonaan taita. Aina tulee se päivä kun taas jaksan nousta, saan nukuttua yöni ilman että jokaista niveltä jäytää viiltävä polte, että aamulla peiliin katsoessa ei tarvitse ensimmäisenä miettiä millä minä selitän seitsemänkertaa kaulan ympärille kiedotun kaulahuivin yhtään kellekään tässä kahdenkymmenen asteen helteessä, jotta minuun jättämäsi merkit eivät loistaisi kuin polttomerkit kaikille päivän aikana vastaan tuleville ihmisille, joiden kanssa mieluusti puhuisi joistakin tärkeämmistäkin aiheista kuin sinusta aina ja aina vaan uudelleen. Että voi vaan harjata hiukset ja lähteä kohti päivän seikkailuja, ilman että tuntuu päänahka lähtevän harjan mukana irti ja siitä seuraavan kirvelyn hoitaessa herättelyn melkein paremmin kuin pannullinen kuumaa kahvia.

Kun sinunkin kanssasi voi elää ihan normaalia elämää, hyvää elämää, ihan sitä elämää minkälaista haluaakin. Kun olet kuitenkin siinä, niin sinusta huolta pitämällä pidän myös itsestäni huolta ja silloinhan minua ei pysäytä mikään.

Rakkain terveisin Larissa.

Elämää psoriasiksen kanssa jo vuodesta 2013!

20170613_204042.png

Tämä kirjoitus on tehty yhteistyössä Psoriasisliiton ja Novartis Finland Oy:n kanssa.

 

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Rakas Psorini.

  1. Olet kyllä sinäkin viheliäisen seuralaisen saanut. 🙄
    Oma rakas pärstävärkin ruusutarha on ihan lällärikamaa tuohon verrattuna. Toki paiseet välillä särkee ihan fyysisestikin, mutta yöunet vie lähinnä henkinen tuskailu siitä, että naama näyttää petolinnun ahterilta aamuscheissen jäljiltä. 😝
    On nämä kaikenlaiset ihotaudit kyllä sieltä ja syvältä. 😡

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s