Askel

20171201_131534.jpg

Joulukuun ensimmäinen päivä on täällä ja uskomattoman pitkän ja mustan syksyn jälkeen oikein odotettuna, vaikka keli nyt ei mitenkään valkoisemmaksi silti taianomaisesti muuttunutkaan. Mutta olen aina , aina, rakastanut joulunodotusta ja niin rakastan nytkin. Neljäkymmentäviisivuotiaana, istuessani tässä yksin, hiljaisessa talossani, ilman että joulutunnelma nyt mitenkään erityisemmin tursuaa mistään tuuteista tänne tällä hetkellä, edes radio ei taida olla päällä tällä hetkellä.

Mutta joulu on silti mielessäni. Olen jo vähän valoja ripustellut sisälle sinne tänne ja pihallekin jo suunnitellut, mitä nyt olen odotellut että sade edes vähän laantuisi, jotta olisi mukavampi keli mitään tuonne likomärkiin puihin ripustella. No turha toivo minkään sateen loppumisesta, mutta sain kyllä jo niin muhkean inspiraation tuossa, että huomisen päivän valjettua käyn valaistushommiin vaikka sataisi minuakin suurempia mummoja taivaalta. Odottakaahan vaan!

Lapsilla se on tietenkin joulukalenterointi lähtenyt hyvästi käyntiin, en muista koska olisi aamupala mennyt yhtä sutjakkaasti jokaiselta alas, kun vaan mainitsin siinä, että kunhan on syönyt niin saapi vapaasti kukin ensimisen luukkunsa sitten aukoa. Meillä on tänävuonna(kin) nämä ihan tälläiset normaalit lasten suklaakalenterit , jokaisella oman valintansa mukaisella kuvalla ja sitten ne meidän perheen perinteiset joulusukat, jotka ovat ikään kuin pussukat, joihin joka yö ilmestyy ihmeellisesti jotakin yllätystä lapsille aamulla ihmeteltäväksi. Teinitkin kitkuttelevat sitkeinä sukkarivissä, hövelisti aina muka tuhisevat etteivät enää tänä vuonna tarvitse mitään joulusukkajuttuja todellakaan, mutta niin vaan kiinnostus herää kuitenkin vuosi toisensa jälkeen kun se oma sukka sieltä rivistä löytyykin ja onhan tuo nuoriso senverran älykästä, että ymmärtävät kuinka kätevää onkaan saada kaikenmaailman kosmetiikkaa, taskurahaa ja muuta sellaista ihan käypää tarviketta ikään kuin ihan pyytämättä! Tämä muori kun ei mitään koristeita juurikaan ostele, vaan kaikella yleensä pitää olla joku tarkoitus! Vaikka turhempikin!

20171130_090249.jpg

Tänä vuonna muuten meidän sukkarivimme täydentyy yhdellä tuossa matkan varrella, lähemmäksi aattoa kohden käytäessä, koska niin se elämä nyt on päättänyt antaa ihan täydellä sylillä minulle lahjojansa. Miehen lisäksi elämääni on astunut siis myös uusi nuori ihminen. Hänen lapsensa. En pysty juurikaan tässä kuvailemaan kuinka nöyräksi se minut vetää. Olen asiasta hyvin onnellinen.

Ja tämä joulukuun ensimmäinen, sen lisäksi että on tietenkin yksi askel lähemmäksi kohti joulua, on myös yksi askel lähemmäksi meidän ensimmäistä yhteistä jouluamme, joka saa minut rakastumaan elämään joka ikinen päivä aina hieman edellistä päivää enemmän. Vaikka kuinka aina vaan sataa, vaikka kuinka tiskiryöpyt tuntuvat tursuavan korvista ja ties mistä aukoista, vaikka yksi jos toinenkin asia välillä töksähtelee – niin kuin asioilla on välillä tapana- niin se tunne vaan on siellä, täällä, jokaisessa hetkessä, viestissä, soitossa, musiikissa, ajatuksessa, henkäyksessä. On! Kun se toinen kerran täyttää kokonaisen maailman, niin se todellakin sen täyttää. Ei jätä ainuttakaan nurkkaa tyhjäksi.

20171127_192718

On se vaan niin ihanaa olla rakastunut. Vaikka itsensä avaaminen uudelle ihmiselle onkin kaiken sen herkimmän laittamista alttiiksi noh, kaikelle, niin silti sydän riehuu liekeissään, sielu sulaa ja mieli huutaa lisää tätä kaikkea. Vaikka mitä tulisi.

Vaikka sitten mitä tulisi.

Koska niinhän se elämä nyt vaan menee, että sitä on uskallettava tehdä erilaisia asioita jos haluaa elämältä erilaisia asioita. Enkä ihan äkkiseltään tiedä mitään parempaa syytä olla täällä maapallolla yleensäkään olemassa, kuin rakastaa ja tulla rakastetuksi. Voi tätä kliseiden määrää, mutta uskokaa pois, niissä piilee totuuden jyvä jos toinenkin! Voi apua…

20171126_181637

Mutta näistä (romanttisen/ joulun) punaisista tunnelmista toivottelen oikein ihanaa joulunodotusta kaikille , rakastetaanpa niitä läheisiämme kuten itsejämmekin (ja huomaattehan, siis itseäänkin saa ja pitääkin todellakin rakastaa!) ja nautitaan siitä, miten jokainen hetki on ainutkertainen, juuri sellaisenaan, juuri siinä hetkessä.

20171126_174633

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s