Mä oon matkatöissä, en missään myymälöissä

20180313_124213

Tiedättekö, ennen luulin että olen ihan tavallinen ihminen. Ihan tavallinen. Äiti, joka hoitaa lapsiaan, tavallinen nelivitonen joka tekee työtään parhaansa mukaan minkä kerkiää, tavallinen nainen joka koittaa elää yhteiskunnan asettamien paineiden ristiaallokossa, keski-ikäisenä yhteiskunnan osasena, ihan tuiki tavallinen suomalainen tyypillinen maalaiskaupungin asukki, joka käy lauantaina saunassa, katselee Putousta ja on aloittavinaan joka maanantai aina sen reippaamman elämäntavan.

Mutta ei. En suinkaan. Olenkin jollakin tapaa erityinen. Erityisen kummallinen! Ainakin jos on uskominen saamiani kommentteja lähinnä koskien tätä matkustamista vaativaa työnkuvaani.

Kuulkaa kun jokaisen meistä työ on erilaista. Se, missä sitä tehdään on itseasiassa aika yhdentekevää, koska loppujen lopuksi työ on työtä vaikka ympäristö olisi mikä ja missä.

Jotkut miettivät  (ja sanovat) ihan suoraan sanottuna, että tämä minun (ja yleisesti varmaan muidenkin) työmatkailuni on jotakin glamouria. Siinähän vaan sipsutellaan korkokengissä ja siemaillaan kuohuvaa ja palkka sen kuin juoksee. Ei voisi kyllä enempää väärin mennä. Vähän kuin sanois että kotiäidit vaan istuu sohvalla juomassa kahvia ja lapset vetää viiden tunnin päikkäreitä. Tai että maajussit ne vaan nojailee lapion varteen ja puree heinää, kun elukat raukeina käyskentelee siinä vikeriäisillä nurmillaan.

Toki joskus siihen työasuun kuuluu ne korkokengät ja toki joskus sitä jopa saa käteensä sen lasillisen kirpeää ja poreilevaa juomaa, mutta useammin minä kuohuviinilasia työaikana kädessäni pidin ollessani vanhainkodissa töissä kuin tässä nykyisessä pestissäni. Kengät vaan oli huomattavasti mukavammat…

Ihmisten mielestä matkustaminen on aina jotenkin keveetä touhua ja siinä nyt ylipäätään ei voi väsyä eikä rasittua, koska sehän on hei matkustamista. Ihan kuin huvipuiston työntekijän homma olisi pitää vaan hauskaa joka päivä, eikä suinkaan tehdä mitään työksi mainittua siellä muiden lomailijoiden ja huvittelijoiden keskellä. Mutta kyllä. Oli työ mitä tahansa niin siinä voi ja saa väsyä ja se voi ja saa tuntua työltä. Ja hei. Sen saa sanoa ääneenkin.

Ei se silti tarkoita etteikö sitä voisi olla tyytyväinen ja onnellinen ja tehdä sitä kaikkea ihan mielellään. Koska kaikkia joskus väsyttää ja minä nyt voin tässä sanoa, että reissutyö ottaa kyllä ihan kunnolla kropan päälle, vaikka se siis nähtävästi ei siltä aina näytäkään. Olemus sen sijaan kyllä näyttää siltä hyvinkin, hah!

Näitä (messu)reissuja valmistellaan tietysti jo työpaikalla monin tavoin etukäteen, mutta itse rutistus onkin sitten ihan oma maailmansa. Olen kirjoittanut siitä myös aiemmin mm. tässä postauksessa : Messumuija turinoi. Muistuttaisin , että kirjoitin tuota heiluvassa junassa kännykällä, että (itsellenikin) pahaa tekevät lukuisat typot johtuvat suurimmaksi osaksi siitä. Mutta enpä nyt mennyt niitä korjailemaan, olkoon siellä muistuttamassa tästä todellisesta elämästä.

 

Matkatyön tekeminen on pohjimmiltaan sellaista katkeransuloista duunaamista, että sitä on vaikea joidenkin kuvitella kohdalleen ja toisaalta ne jotka sitä tekevät, hyvin helposti siihen myös koukuttuvat. Täytyy myöntää, että itsekin muutaman kerran olen unohtanut missä maassa olen, koska kun tarpeeksi maailmaa koluaa, niin alkaa huomaamaan kuinka paikat alkavat muistuttamaan toisiaan. Siis toiminnoiltaan. Herätään aina hyvin aikaisin, kuljetaan ennalta tsekattua reittiä jonnekin asemalla tai pysäkille tai muulle seisakkeelle josta joku vempain kuljettaa menemään seuraavaan kohteeseen. Kiirehditään metroihin, liikennevaloihin, taksijonoihin, liukuportaisiin, tapaamisiin, hisseihin. Jutellaan niitä näitä ja asioita, pinnistetään kasvomuistia ja pyöritellään yksityiskohtia tai suuria linjoja yhdessä mahdollisen asiakkaan kanssa. Koitetaan muistaa syödä tai joka tapauksessa edes juoda vettä enemmän kuin paljon, sillä minkäänlaista päänsärkyä ei kukaan siihen tohinaan lisäksi itselleen halua se on kyllä koettu karvaimman kautta. Pitkän päivän jälkeen sitä etsii tiensä takaisin majapaikalle, umpiväsyneenä koittaa etsiä jotakin avoinna olevaa ruokapaikkaa (jotka eivät ollenkaan kulje käsi kädessä väsyneiden reissutyöläisten aikataulujen kanssa olen huomannut) ja siinä etsiessä sitä koittaa rekisteröidä jotakin siitä ympäristöstään, räpsiä kuvia, vetää paikallista kulttuuria syvälle keuhkoihinsa, pysähtyä hetkeen ihmettelemään maailman menoa juuri sillä kolkalla. Sitten takaisin asumukselle, suihkuun on mentävä ennen aloilleen istumista koska muuten sinne ei saa itseään enää pakotettua mitenkään ja sitten sitä kaatuukin melkeinpä suorin vartaloin sängylle ja miettii montako vaivaista hetkeä tässä on ennen kuin kello taas soittaa seuraavana aamuna hehkeän reissumuijan ylös, ulos ja hommiinsa.

Joskus sitä todellakin siis nukahtaa siihen paikkaan, valot päällä loimottaen ja televisio pajattaen jotakin päälle dubattua dekkarisarjaa (tai CNN:n uutisia, joita olen pruukannut katsoa vähän joka paikassa, koska noh, ne nyt tulee aina sillä samalla alkuperäisellä kielellä). Toisinaan sitä on ennen kaatumanukutusta vaan avattava vielä älylaite jos toinenkin ja kahlattava tulleita sähköposteja, laitettava uusia menemään ja hoidettava niitä kotiasioitakin vaikka kuinka olisikin missä itse.

20180316_182617

Aamulla kellon soidessa rip rap ylös, laittautumaan jonkinmoisen ihmisen näköiseksi , aamupalalle ihmettelemään saako täältä kahvia ja jos niin minkälaista sen kaiken syötävän lisäksi (joka saattaa muuten olla se ainoa ravinto mitä ehdit saamaan seuraavaan kymmeneen tuntiin, joten yllättävän äkkiä sitä sellainenkin ihminen löytää itsensä kaikenlaista aamukivaa syömästä, vaikka ennen on aina pruukannut sanoa ettei oikein muka saa aamuisin mitään syödyksi…) ja sitten ne (kuuluisat) kengät kopsuen kipittämään kohti sitä pysäkkiä, asemaa tai mitä sitten olikaan – satoi tai paistoi, tuuli taikka puhalsi. Huvitti tai *itutti.

Sitä sitten, toisintona,  muutamasta päivästä viikkoon ja takaisin kotimatkalle, joka yleensä kestää sen kokonaisen vuorokauden ennen kuin loppujen lopuksi löytää itsensä siitä ikiomasta kotosängystään halaamasta omaa tuttua ruttuista tyynyään kuin ikivanhaa ystävää. Minäkin olin neljältä aamuyöstä viime reissun jäljiltä kotona, viluisena ja väsyneenä mutta ihan onnellisena . Voin kertoa kuitenkin , että aamu tuli yllättävänkin äkkiä vastaan ja lujasti rutistavat lapset myös. Ihanat rakkaat, joiden halauksessa kyllä sulaa ne viimeisetkin matkajäykkyydet pois jäsenistä. Perhe on valtava voimavara!

Sitten onkin, ihan tänään sunnuntaina tässä reaaliaikaisessa elämässä , lasten kanssa höpötelty kaikki kuulumiset moneen kertaan ees sun taas, ihmetelty läksyt ja legot ja leikit ja Arttu Lindemanin keikat ja ties mitkä systeemit, pesty pyykit ja koiran kurat, imuroitu nurkkia, tiskattu ja luututtu , keitetty Juhla Mokat, käyty yhdessä kaupassa hakemassa maitoa ja roskapusseja, laitettu radiota isommalle kun tulee Imagine Dragonsia ja valmistettu kanakastiketta ja pastaa niin että pannujen vetoisuudet vaan paukkuvat.

Nyt sitä onkin sitten sitä niin sanottua omaa aikaa, kello huitelee puoltayötä ja odottelin vielä yhden pyykkikonelastillisen koneesta ennen sen kuuluisan saunalyhdyn sammumista. Silmäluomissa tuntuu kuumalta ja kuivalta, television ruudulla pyörivä ohjelma ei ota auetakseen juonenkäänteiltään väsyneille aivoilleni ja kalenteria selatessani olin hyvinkin huojentunut, kun seuraava reissu antaa odottaa itseään nyt sentään seuraavan kuun puolelle.

Mutta minä tiedän senkin, että kun aika on taas pakata ne korkokengät ja jakkupuvut laukkuun käyntikorttien ja esitenivaskojen seuraksi, niin olen taas ihan intoa täynnäni, lähdön hetki kutkuttaa ihan kihelmöiden kantapäissä ja sitä ikään kuin aloittaa uudella puhkulla taas uuteen paikkaan tutustumisen, vaikka kuinka tietääkin että se on sitä samaa tavallaan kuin ennenkin ja se on sitä työtä kuitenkin kuin ennenkin. Silti, reissutyön ihanuus ja kurjuus on juuri siinä matkaamisessa. Minä kyllä nautin siitä , vaikka se väsyttääkin ihan vietävästi. Ihan viimeistäkin sielun sopukkaa myöten väsyttää joskus. Mutta ihan viimeistäkin sielun sopukkaa myöten se myös houkuttaa lähtemään aina uudelleen.

Joten jos vielä joku meinaa, että reissutyö ei ole mitään oikeaa työtä, niin saanen ilmaista vastalauseeni. Ja jos joku vielä sanoo, että äiti-ihmisen ei kuulu reissata maailmalla (vaikka isä-ihmiset ihan hyvin voi) niin saanen sanoa että jokaisen meistä työssä on aikoja jolloin emme ole lastemme luona ja  silloin kun joku toinen on vielä siellä kahdeksasta neljään työssään viidettä päivää putkeen, niin minä saatan hyvinkin olla kotona leipomassa pullaa lasteni kanssa, tai pulkkamäessä, tai vetämässä päikkäreitä yhden neljävuotiaan ja sen seitsemän pehmolelun kanssa. Tai sitten voin olla jossakin jumalan hylkäämässä paikassa vetämässä matkalaukkua mukulakivikadulla perässäni vessahätää jo muutaman tunnin pidätelleenä ja puuttuvaa nettiyhteyttä mananneena. Ei ikinä tiedä.

Niin että sitä minä vaan, että annetaan kaikkien olla tyytyväisiä siihen mitä tekevät, annetaan niiden tyytyväistenkin olla väsyneitä ja annetaan äitienkin tehdä matkatyötä ilman että kenenkään syyttävä sormi nousee siinä osoittelemaan. Meille on jokaiselle paikkamme tässä maailmassa ja vaikka sinun paikkasi on eri kuin minun, niin molemmat ollaan luultavasti ihan juuri meille parhaimmissa mahdollisissa.

Ja P.S. Otsikko on tietysti mukaeltu JVG:n ”Häissä”- biisistä, joten älköön kukaan myymälätyön tekijä nyt vaan ärsyyntykö. *pus, kram ja huokaus päälle*

20180318_205701

 

 

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Mä oon matkatöissä, en missään myymälöissä

  1. Niinhän se on, että ihmisillä on usein matkatyöhön (toki moneen muuhunkin) liittyviä harhakuvitelmia ja kiva, että avaat siihen liittyviä asioita tässä. Vaikka työ on varmasti mielenkiintoista, haastaa (silleen voimavaralähtöisesti) ja antaa paljon, on se myös raskasta eikä aina jaksa naurattaa ja silti ne työt on vain tehtävä. Mukava muutenkin lueskella sun ajatuksia ja kuulumisia.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s