Yks ihan perus

Sain tuossa palautetta jossa toivottiin että kertoisin työpäivästäni, tai lähinnä siitä minkälainen on perus päiväni jos en ole reissunpäällä ja ajattelin nyt sitten ilman sen kummempia valmistelemisia kertoa vaikka tästä maanantaista. (Joka kyllä vielä on kesken, joten mitä vaan voi sattua vielä, mutta siitä sitten lisää vaikka jatko-osassa)

20180326_082012

Tänään heräsin ihan mielettömän unenpöpperöisenä kellonsoittoon, eka hälytys mulla on puoli seitsemältä ja siitä puolen tunnin välein puoli kahdeksaan asti, jolloin on se viimeinen pakko nousta. Tämä on minulle ihan ehdottomasti paras tyyli, koska joskus suorastaan pursuan reippautta linnunlaulunaikaan ja ehdin tehdä vaikka ja mitä siinä ennen kuin muu pesue on kiskottava ylös punkistaan. Joskus teen töitä tietokoneella, puran sähköposteja, laittelen viestejä kymmeneen suuntaan ja suunnittelen vaikka tulevien päivien ohjelmaa, joskus urheilen niin että puhina käy, käyn rauhassa piiitkässä suihkussa, luen ihan kaikessa rauhassa lehteä tai katselen uutisia telkkarista, – tai sitten ihan vaan tuijotan kaukaisuuteen kahvimuki kourassa ja odottelen kofeiinin vaikutuksen alkamista, aamuradio hiljaa taustalla soitellen.

Tänään ei ollut sellainen aamu että olisin pursuillut yhtään mitään, vaan koomailin puoli kahdeksaan ja sitten oli noustava ylös. Onneksi aurinko paistoi, niin ei tarvinnut pilkkopimeään keittiöön raahustella, vaan jotenkin sinä piristyy kun nuo luonnon omat kirkasvalot on päällä noin aamutuimaan eritoten. Kahvinkeitin porisemaan, koirat ulos ja sisään ja aamuruuat eteen sekä niille että itselleni. Radio päälle ja hiljainen huudahdus yläkertaan, että alkakaas lapset keräileen itseänne tänne alakertaan päin.

Siinä sitten on hetken tohinaa, kun lapset väsää aamupalaa, puetaan ja katsellaan toisella silmällä jotain aamutelkkarin ohjelmia. Tänään oli pääsiäismunat odottamassa vielä ikään kuin jälkiruokana, joten kaikkien leivänsyönti sujui ihmeen sutjakkaasti sanoisin. Tai no, tais siinä eräällä tulla mieleen leivänteko siinä vaiheessa kun puolet porukasta istui jo autossa täydessä valmiudessa.

Jos en ole menossa toimistolle aamusta, niin saatan vetää vaan verkkareitten päälle jonkun pompan ja pipo silmille ja menoksi – mutta tänään oli työmaalle meno edessä, joten piti koittaa näyttää ihmiseltä ihan minunkin sitten. Pakkasin samalla työlaukkuani, koska kuskaan läppäriä mukanani molempiin suuntiin ja tänä aamuna oli sitten hukassa sellainen pieni johdonpätkä, jota tarvitsen työmaalla päästäkseni kiinteään nettiin , jonka johdonpää ei ole yhteenkuuluva läppärini rakosten kanssa. (johdonpätkälle on varmaan joku nimikin, mutta se on nyt ihan yhtä hukassa multa kuin se itse pätkäkin).

Pätkättä oli lähdettävä liikenteeseen sitten, lapset kahdelle koululle, yhdelle pulkka mukaan koska oli mäenlaskua luvassa ja sitten takaisin kotiin pikapikaa, koska se pätkä kummitteli mielessäni ja lapsonenkin jätti kindermuna-lelunsa kuulemma keittiöön ja oli ajatellut ottaa ne mukaan töihin ajankulukseen. Helkkarillinen etsiminen hetken aikaa, ne minikokoiset kinderlelut löytyi tästä kaaoksesta ihan kelppeesti mutta johdonpätkä ei vaan tullut esille mokoma. Ei auttanut, piti mennä ilman koska aikataulussa alkoi tehdä tiukkaa yhden vierailijan suhteen. Matkalla tuli ilmoitus kyseiseltä vierailijalta, että ei päässytkään liikkeelle ajoissa ja siirrettiin tapaamista yhteisymmärryksessä siitä, kuinka “maanantait on vaan joskus näitä”.

Työmaalla pläräsin postipinon pöydältä, purin muutamia juttuja vielä messujen jäljiltä ja aloin suunnittelemaan seuraavien kuukausien ohjelmaa, joka näyttää jo taas hyvin tiiviiltä. Tein myös vähän taustatyötä ja koitin printtailla ja mapittaa muutamia asiakirjoja, jotka oli roikkuneet arkistoimattomina ja ahdistivat sillätavalla mielen perukoilla, koska tiesin haluavani ne kuriin ja järjestykseen omaan hyllyyni.

20180326_112735

Lounastaukoni oli nopea mutta aina yhtä mieluisa, sillä jonkun toisen keittämät ja tarjoilemat perunat ja kastike on vaan niin ihanaa luksusta, että nautin siitä ihan täysillä joka ikinen kerta. Aina en edes ehdi syödä, sillä ymppään kaiken kokouksineen ja tapaamisineen niihin tunteihin ennen kuin ekaluokkalainen saapuu koulusta ja jokatapauksessahan minä aina kotonakin sitä ruokaa sitten vielä ryhdyn tekemään.

Screenshot_20180326-142104

Tänään nuorimmainen otti päikkäritkin töissä, mikä lie häntäkin väsyttänyt ja heräsi sitten nopeasti syömään, mukaan tuli jälkiruuaksi tarkoitettu kääretortunsiivu jonka minä olin urhoollisena omalta kohdaltani skipannut.

Tultiin kotiin juuri ennen ekaluokkalaista, keittelin kahvia ja koska kääretorttu olikin juniorin mielestä “erilaista”, niin äiskä sai kahvinsa kanssa kerrankin makeaa herkkua! Tiedä sitten johtuiko siitä sokeripläjäyksestä vai mistä, mutta julmettu päänsärky iski päälle ja meinasin ihan hermoni menettää, sillä olin juuri ja juuri kuvitellut olevani ehkä kokonaisen viikon suurin piirtein terveen kirjoissa sen saakelinmoisen kuukausien sairastelujen jälkeen. Sunnuntaiaamuna alkanutta kurkkukipua en halunnut edes ajatella, mutta jäätävä päänsärky ei kyllä antanut mahdollisuutta olla huomaamaton. Ärsytti.

20180326_134014

Tempaisin siinä maailmaa manaten hakemaan taas yhden koululaisen, sen jälkeen käytiin läpi koululaisten asioita ja kuuntelin muutamat leikkiselostukset, mitä pienimmällä oli kerrottavanaan. Kolmelta kaksi viimeistä lasta kouluistaan kotiin ja päätin, että käyn taistoon päänsärkyä vastaan raittiilla ilmalla ja positiivisella mielellä vaikka väkisin. 

Isommat lupautuivat katsomaan pienempien perään ja minä läppäsin kuulokkeet korviin, solmin tossut jalkoihini ja lähdin vispomaan pitkin tienposkea. Aurinko paistoi kuin keväällä nyt vaan voi ja linnutkin jossain vähän laulelivat. Lunta oli vielä tielläkin, mutta oli myös sulia paikkoja paljon ja juosta lönkyttelin niistä suurinpiirtein jokaisen. Että tuntui sitten hyvältä! Nautin suunnattomasti, vaikka tuuli välillä ottikin silmiin ja toisaalta autojen väistäminen sinne lumisohjoiseen penkkaan sai tossut ihan litimäriksi – mutta silti se kaikki oli niin mahtavaa!

IMG_20180326_160529_918

Tunnin verran painelin menemään ja tulin kotosalle naama punaisena ja päänsärky todellakin tipotiessään. Kannatti!

Sanoin lapsille, että teen kyllä aivan kohta ruokaa, kun äiti ihan hetken tässä huilaa ja vetää henkeä, mutta käytännössä se siis tarkoittaa että olen täällä makuuhuoneessa läppärin ja työpapereiden kanssa ja teen vähän kaikkea (muuta kuin lepään).

20180326_160902

20180326_162250

20180326_162146

Vielä on edessä siis ruuanlaitto, päällimmäisten koirankarvojen imurointi ja lasten kanssa hömpöttäminen, milloin mistäkin asiasta. Mattimyöhäiset laittaa pääsiäisruohotkin vasta tänään multiin ja jotain vitsojakin ehkä koristellaan siinä, kun tarvikkeet kyllä on olemassaan, mutta kellään ei minkäänmoinen kiire niiden suhteen, kun eivät halunneet mihinkään virpomaankaan lähteä eilen.

Pyykkikonetta täyttelen ehkä kertaalleen ja käyn läpi wilmat (koulujen sähköinen yhteydenpitojärjestelmä) ja nuorimmaisen kerhouutiset. Lapset nukkumaan aikonansa ja itse siinä sitten laittelen tiskikoneen käyntiin, katson pyykit koneesta, koitan helpottaa aamua katsomalla omat työvehkeet vähän paremmin hollille ja asetan taas toiveikkaana hälytykset, että jos vaikka aamulla olisinkin niin energinen, että ottaisin sellaisen omanlaiseni alun tiistaille – tai sitten nukkuisin viimeiseen minuuttiin, kuka ties. Olen ollut sairasteluni jälkeen niin väsynyt, että nyt kun taukoamaton yskä ja niistäminen ei enää pidä hereillä väkisin, niin tuntuu että mikään uni ei vaan silti riitä. Senverran olen itseäni oppinut vuosien aikana kuitenkin tuntemaan, että mikään ei ole pysyvää, ei edes mahdottomalta tuntuva unentarve, vaan kun vaan nukkuu sen minkä pystyy, niin jossain vaiheessa sitä taas jaksaa pikkasen enemmän.

Minähän en ole enää pitkään aikaan katsonut telkkaria suurinpiirtein iltayhdeksää pidempään (jos siihenkään asti), vaan olen sen sijaan kaatunut kyllä suorilta vaan petiin lasten ja päivän töiden hiljennyttyä ja nukkunut minkä kerkiän. Jos olen ollut jotakin aktiviteettia vailla siinä illan tunteina, niin olen lukenut kirjoja, joita mulla on kesken tuossa tällä kertaa jopa kaksikin (Eve Hietamiehen Hammaskeiju ja Andrew Davidsonin The Gargoyle , englanniksi).

Sellainen suurin piirtein on se tämä meikäläisen maanantai, tietenkin tuonne jokaiseen väliin voi lisäillä pirisevää puhelinta ja sen ja tuon asian merkkaamista kalenteriin, aikataulujen sumplimista vähän joka suuntaan ja tällä viikolla vielä yhden lapsosen kaverisynttäreidenkin suunnittelua ja järkkäämistä.

20180326_081920

Toivotaan että aurinko paistaa läpi viikon, niin olisi mielukkaampaa tämä väsyneenä puuhastelukin, auringosta tulikin mieleeni, että minä tarvitsen palaverin sähkömiehen kanssa ja jos ei omat toimenpiteet auta, niin putkimiehenkin kanssa. Koska kaiken muun lisäksi tässä on vielä tämä talokin huollettavana ja jotenkin tuntuu, että se jos mikä sitä huoltoa tuntuu just nyt kaipaavan!

No mutta kaikesta selvitään, kun tehdään asia kerrallansa. Nyt muuten muistin että unohdin niissä päänsäryissäni kurvata kaupan kautta tuossa iltapäivällä ja sinnekin on vielä mentävä ennekuin sitä tänään saa laskea päänsä taas tyynylle.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s