Onko yksin kotona samanlaista kuin yksin maailmalla?

Kun reissaan työkseni pitkin niitä maita ja mantuja, niin melko usein olen niillä reissuillani yksin , jos ei kollega ole matkassa mukana. Muistan hyvinkin ensimmäisen lentomatkani yksin, jota jännitin ehkä enemmän kuin mitään muuta koko pitkän ja monimutkaisen matkani vaihetta.

20171006_101144

En pelännyt että eksyn. En pelännyt että mokaan jotenkin ja päädynkin jonnekin minne en olisi edes matkalla. En pelännyt kokemattomuutta tai uusia tuntemattomia lentokenttiä. Pelkäsin miten kestän muutaman tunnin lentomatkan ilman että puhua pälpätän yhtään kellekään mitään! Näin puhuvaiselle ihmiselle sellainen antisosiaalisuus on kauhistuttava pelkkänä ajatuksenakin ja mietin ihan vakavissani etukäteen, että varmaan sekoan.

No, kuten arvata saatatte, en seonnut. En edes tehnyt vierustoverista seinähullua keskustelemalla väkisin yhtään mistään, sillä senverran olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä ja kehonkieltä oppinut lukemaan, että jos toinen tunkee tulpat korviin ja laput silmille ennen kuin kone on edes liikahtanut parkistaan lentokentällä, niin ehkä siinä viestitään ettei olla just nyt millään juttutuulella. Asiasta kuudenteen muuten, yllättävän moni ihminen ei sano edes hei tai helou, vaikka kuinka heitä tervehtisi sillä meiningillä, että sanotaan nyt edes moikat kun seuraavat tunnit kyynärpäämme ovat kiinni toisissaan ja luultavasti jompikumpi meistä joutuu toisen takia punkemaan itsensä irti vöistä ja eteen-ylös-sivulle , jotta se toinen jompikumpi pääsee hyyskään. No mutta, senKIN olen oppinut, että jotkut vaan on. Semmosia.

Alkuun kun pääsin yksin reissaamisessani, niin opin hyvin pikaseen miten ihanaa se on, myös. Toisen kanssa matkustaminen kun on ihan omaa luokkaansa, kun voi keskustella maisemista, nähtävyyksistä, kokemuksista, ihan mistä tahansa – vaikka lukkiutuneista korvista – , miettiä ääneen ruokapaikkoja, kielenkäännöksiä, suuntimia, kaikkea mahdollista. Mutta kyllä sitä yksinkin kokee hyvin paljon. Rakastan lukea paljon, kuuntelen musiikkia, kuuntelen ihmisiä ympärilläni, valokuvaan, kirjoitan muistikirjaani. Yksin tehdyt reissut on ihan omanlaisiaan, mutta eivät enää millään tavalla pelottavia, vaan ajatuksella ”kysymällä selviää” pääsee aika pitkälle tässä maailmassa, varsinkin jos kysyy tarpeeksi monta kertaa! Jotenkin myös sellainen tarkkailijan rooli antaa ihan erilaisen kuvan siitä ympäristöstä missä sitä sattuu milloinkin yksinänsä kulkemaan. Minä tykkään, kovastikin! Ja kaikenhan kruunaa tietenkin se, kun saa päivän päätteeksi kerrata kaiken tapahtuneen kotiväen kanssa puhelimen välityksellä.

IMG-7c0a1ce4f446a066c3cdd1f6a1e3319b-V

Mutta entä sitten, kun yksin olemisen ympäristö onkin se oma koti. Kun ne pienemmät lapset on toisen vanhemman luona ja isommat omilla menoillaan, niin sitä onkin ihan uunona haahuilemassa pitkin omaa pirttiään ja miettimässä mitä ihmettä sitä oikein tekis. Ja ehei, tekemisestä ei varsinaisesti ole pulaa, todellakaan, mutta se sellainen ryhtyminen kaikkeen ottaa vähän omaa aikaansa. Yli kahteen vuosikymmeneen arjenpyöritykseen lasten kanssa kuului niin vahvasti se, että sitä teki kaiken tarpeellisen silloin kun siihen sopivan pituinen aikaväli jostain löytyi. Lasten syömiset, nukkumiset, kuskaamiset, kaikki se jaksotti jokaista päivää niin ettei tarvinnut lainkaan miettiä sellaista kuin että teenpä tämän sitten kun mulla ei ole muuta tekemistä. Hah. Sitä päivää olis saanut odotella tänne asti.

20180401_194208

Nyt kun sitten onkin päivät ikään kuin vailla sitä rytmittäjää, niin kaiken mahdollisuus onkin yhtäkkiä aivan mahdotonta. Hyvä kun syödä muistin alkuunsa, kun yksikseni seiniä täällä katselin ensimmäisiä kertoja. Onneksi isommat lapset kuitenkin pitävät edelleen äidinkin edes jonkinmoisessa elämänkulussa kiinni ja alun jälkeen ollaan onnistuttu luomaan jo ihan kivat yhteiset ruuanlaittohetket sun muut tekemiset.

Tänään käytiin yhden tyttären kanssa Ikeassa, oltiin siellä ihan koko päivä ja syötiin muuten oikein maittava Pääsiäisruokakin seisovasta pöydästä. Jalat tokkuraisina ja selät kankeina saavuttiin tuossa alkuillasta kotia ja täälläpä olikin nuoriso leiponut sillä välin! Voin sanoa ettei ole kuulkaa kahvi ja kakku maistunut koskaan niin hyvältä kuin tänäpä maistui, kun sai huokaisten istua alas ja ihan vaan olla ja nautiskella.

IMG_20180401_182950_543

20180401_180242

Näinä yksin (no, ilman pienimpiä lapsia ainakin) olemisen viikonloppuina olen oppinut myös pikkuhiljaa siihen, että voin mennä nukkumaan milloin huvittaa, vaikka puoli kahdeksalta illalla jos uni sattuu silmään tulemaan (ja on sattunut). Monesti myös herään melko aikaisin edellisestä ajankohdasta johtuen, kukkelehdin siinä sitten tovin poikineen hereillä ja menen vielä takaisin nukkumaan. Ihan holtitonta menoa siis, vailla mitään ryhtiä tai selkärankaa. Ihan kivaakin.

20180401_091006

IMG_20180401_101402_203

Mutta silti se on aina yhtä ihanaa kun ne naperot tulee takaisin kotiin, levittää vaatteensa ja vähän muidenkin vaatteet minne sattuukin ja sitten on taas mölyä ja menoa tämäkin talo tulvillaan. Sitä parhautta.

20180401_191857

20180401_193707

Ikeassa oli mattoalennus. Kätevä emäntä laittoi käsipainot suoristamaan rullalle kääntyvät alkukankeat päät…

 

20180401_193832

Ja koska televisio ei enää oikeastaan juurikaan houkuta minua millään tavalla, niin tällaisen puuhakkaan päivän jälkeisen rauhallisen illan voi käyttää vaikka tekemällä hetkisen töitä kaikessa rauhassa. Huomenna on vielä onneksi lokoisa lomapäivä edessä , kurjaa lumipyry keliä ovat kyllä luvanneet, mutta mikäpä täällä ollessa tutussa ja lämpimässä ja ne ilon pipanatkin kun saapuvat kotiin sen lumipyryn mukana!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s