Ikinä en ota asukuvia ja taas otin!

Jokainen minut tunteva tietää kuinka vähän välitän siitä mitä milloinkin ihmisillä on päällä – itseni mukaan lukien, heh. Tokihan olisin mieluusti aina sellainen siisti ja asianmukaisesti pukeutunut mitä mihinkin tilanteeseen tulee, mutta todellisuus nyt vaan on vähän toista (valitettavasti), koska ensinnäkin kiinnostukseni vaatteiden hankkimista kohtaan on jotakuinkin nolla ja toiseksi minulla nyt vaan pruukaa elämä menemään vähän niin, että sitä on jo jossain kun alkaa vasta funtsimaan että mitä täällä olisi pitänyt olla päällä. Hupsis. Työreissuissa minulla onkin juuri tämän krhm luonteenpiirteeni vuoksi mukana vain siistejä työvaatteita. Aika hyvä sähläri saa olla jos onnistuu enää tuossa tilanteessa pukeutumaan jotenkin väärin… (tosin olisiko sekään ihme, minulle). No viimeiset pari kertaa olen jopa uskaltanut ottaa mukaan sellaista makaan tässä hotellihuoneeni sängyllä kuin ellun kana ja haluan että vaatteet ei kiristä eikä purista eikä varsinkaan rypisty – vetimiäkin, enkä ole siis epähuomiossa ainakaan vielä läpsytellyt menemään hotellin aamiaiselle pelkissä trikoissa. Ehkä minäkin siis kehityn..

Tuossa toissavuonna kun tänne metsänperukoille (tai, no, tuonne kymmenen kilometrin päähän, mutta siis ihan liki kuitenkin) ilmestyi vihdoin Citymarket, niin olin varmaan kaikista iloisista ihmisistä iloisin sillä hetkellä. Tiedättekö mikä taivas avautuu tälläiselle vaateshoppailua kammoksuvalle ihmiselle, kun niitä pakollisia ruokaostoksia tehdessä voi samalla ostaa räjähtäneiden housujen tilalle uudet siitä niin vain. Ahh! Ja niin olen kuulkaa tehnytkin, ihan häpeilemättä ja peittelemättä, vaikka kuulenkin kahvipöytäkeskusteluissa useinkin sellaisia vähätteleviä taivasteluja ihmisiltä, että kuka ostaa vaatteensa siis jostain Citymarketista. Minä. Esimerkiksi. Ja koska olen kaikenlisäksi vielä huono sijoittamaan yhtään mitään niihin (kuitenkin pakollisiin) vaatekappaleisiin, niin miettikää mikä ajan säästö siitä syntyykään, kun ei tarvitse lähteä erikseen tarjouksia kyttäämän vaan sitä ruislimppua hakiessa voi katsoa näkyykö jotain edukasta tohvelia tai hanskaa.  Ihan älyttömän kätevää.

 

20180324_155704
Nämäkin pökät paikallisesta Citymarketista.

Ja sitten jotain ällistyttävää: hankinpa samalla, kun kävin vohveliraudan sieltä kohlimassa kainalooni, jotakin ihan ylimääräistä. Tätä ei tapahdu kohdallani kovinkaan usein, joten täytyihän siitä ihan erikseen tulla kirjoittamaan!

Ostin mekon.

20180403_104842

20180403_104658

20180403_094811

Kyllä, pieni (no, suuri…) ihminen voi tulla iloiseksi ihan tälläisestäkin. Kolttu maksoi reilu parikymppiä koska oli viimeinen kappale joka oli jäljellä ja ilahduttavaa on jollakin kieroutuneella tapaa, että tämä on jopa vähän iso minulle. Mekko on Janina Fryn mallistosta Citymarketille, pehmeää joka suuntaan joustavaa kangasta ja aivan ”mun värinen”. Amerikka varmaan kans riemuitsee, koska olen pukeutunut kuin… no…. niiden lippu…. Ovat tunnetusti niin isänmaallisia, että.

Ja nottei kukaan nyt luule, vaikka eihän kukaan, niin kyseessä ei tod ole yhteistyöpostaus.  Minä vaan olen niin iloinen, tässä perheenäidin arjen keskellä, kun yläkerrasta kuuluu oksentamisen ääniä ja oma perskannikka tuntuu sairaan kipeältä edes istua, kun eilen tein pari liian rivakkaa ilmaan viuhtomis-liikettä, kun meinasi jalat lähtee tuolla kelissä alta. Sanottakoon, että siis en edes kaatunut, kunhan vaan meinasin, mutta silti onnistuin jonkun vaivaisen pakaralihakseni pelästyttämään pahan päiväisesti nähtävästi.

Onneksi on tätä lohtua…

IMG_20180402_210513_433

Taidan muuten olla lännen viimeisin joka vasta nyt hankki vohveliraudan. Lämpenen vähän hitaasti kaikelle uudelle tekniikalle nähkääs… Seuraavaksi hankin varmaan leipäkoneen, God help me from that. Mutta olishan se nyt kätevää! Aamulla herätä tuoreen leivän tuoksuun, vai mitä ne nyt lupaileekaan.

Ja jos nyt joku ajattelee, että on sillä nyt taas niin vaikee elämä, että oikein pahaa tekee katsoa. Että paistellaan vohveleita ja sovitellaan mekkoja. Niin voin kertoa, että kyllä tässä saa kaikkea – kuten esimerkiksi sitä sorvia – vääntää ihan tarpeeksi kyllä, jotta tämän kaiken saa pyöritettyä.

20180402_190824

Voikaa hyvin, antakaa auringon koskettaa poskia, sanokaa rakkaille, että ovat ihania.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s