Kas kukas se täällä!

Ei voi olla totta, minähän se. Pitkästä aikaa *nääh*. Miten ihanassa tämä elämä onkin näin kaikenlaista täynnänsä, etten ehdi niitä ylös kirjata? Onneksi. Siitä aina tietää, että on niinsanottua joutilasta aikaa, kun tekstiäkin tuloo näytölle. Ja joutilaalla ajalla tarkoitan kyllä myös sitä tuikitärkeää elintärkeää kuhavvaan olemista, jota ainakin minun sieluni ja ruumiini ihan kipeästi välillä tarvitsee ilman mitään aistiärsykkeitä. Kun jos esimerkiksi makaa jossain ihanassa maisemassa, esimerkiksi palmujen alla ja sitten korviin leijailee esimerkiksi kaunis letkeä musiikki ja vielä sellainen pehmeä esimerkiksi merituuli hivelee silkkikätösin poskia… niin ehei ei ei ei, ei tule mitään tekstiä todellakaan, sillä se kaikki on niin paljon, että koko minun tuntoaistini on ihan täynnä sitä. Ikään kuin jonkun ihmisen puhevyöry, jonka väliin et vaan saa sanottua mitään vaikka olisit just päästämässä housuihisi tai no, tekemässä ihan mitä vaan kriittistä. Joskus jotkut asiat yllättävät aistit niin että kestää hetken päästä ikään kuin taas itsensä niskan päälle.

20180710_111656

Kesä on ollut kyllä niin hyvä ja …kuuma. Minäkin olen ruskettunut – ei sillä että se olisi mikään itsetarkoitus ollut, mutta tässä on ihan tarina takana, jos ette tienneet. Pienenä tytöntylleröisenä olin aina AINA ihan ruskea jo maaliskuussa viimeistään. Siis kaikilta niiltä osin mitkä ikinä voivat ulkoilman kanssa tekemisissä olla. Ihmiset aina kysyivät ihmeissään, että ootko sä käynyt ulkomailla. Ihmeissään siksi, että olin vähävaraisen yksinhuoltajan lapsi ja ei todellakaan käyty missään ulkomailla – ei edes kerran vuodessa missään isommassa kaupungissa täällä kotimaassakaan – ja kaikki muut perheenjäseneni olivat ihan kalposia. (Ja tällä en nyt vihjaa, että toinen vanhempani olisi jotenkin helpommin ruskettuva jonka vaan jättäisin tässä mainitsematta, ei hänkään ei ollut sitä). Hiukseni olivat vielä ihan vitivalkoiset ja arvaatte kai miltä näytin sitten, ruskettuneine nahkoineni. No siitä alkoi sitten vaan sellainen legendaarinen lause, että meidän Larissaan nyt vaan ottaa aurinko paremmin kiinni. Ja ottikin. En muista olisiko seitsemänkymmentäluvulla mitenkään rasvattu ihoa auringonsuojaksi, mutta ikinä en silti palanut – olin vain ruskea.

Yhtäkkiä jossain vaiheessa aikuisikääni huomasin – ja minulle huomautettiin myös tästä hyvin suoraan – että minuun ei ottanut sitten mikään väri millään tapaa kiinni. Ei auttanut Kanariat, ei mitkään. Pysyin sitkeästi sellaisena pölyisen valjun hiekan värisenä. Varmaan parikymmentä vuotta.

Ja nyt taas. Olin jo toukokuun alkaessa täynnä kellonrajoja ranteessa, silmälasin ympyriöitä naamassa, nilkat kenkien rajat paljastaen. Havahduin itsekin ja niin havahtuivat muutkin. “Kuinka sä voit olla noin ruskea”. (Verrattuna siihen mitä olin aiemmin… siis).

20180708_081758

Olen todellakin siis palannut näköjään ainakin hetkellisesti siihen tilaan, jossa pilvisen päivänkin jäljiltä olen entistä pinttyneemmän ruskea. Ja todettakoon siis että käytän todellakin suurimpia suojakertoimia mitä voiteista löytyy, koska iho on minulle muutenkin suuren kompleksin paikka psoriasiksen takia. Yhden ainoan kerran tänä kesänä muuten kävi niin, että oli aivan valtavan kuuma, odotin bussia ehkä viisi minuuttia ja kietaisin siinä hiukset ponnarille (koska ne liimaantuivat kiinni nihkeään nahkaan ja se on niin yök!! ) ja sen jäljiltä olkapäähän tuli nirunarutopin raja hetkellisesti punoittaenkin koska nähtävästi siitä oli jäänyt rasva vähemmälle.  Muuten olen säästynyt ilman vaurioita onneksi. Saatoin myös hetkellisesti luulla että Yyterin aurinko otti peppuun liikaa, mutta ottikin ihan sopivasti loppujenlopuksi *virn*!!

Meille psoriaatikoillehan aurinko on katkeransuloinen kaveri. Se auttaa (yleensä) psoriasikseen, mutta toisaalta sitä miettii paljonko on liikaa sitten taas niiden kaikkien auringon vaarojen kannalta katsottuna. Itselläni vielä on ollut tämänkin kohdalla niin, että niinä vuosina kun aurinko ei muutenkaan ottanut kiinni, niin ei sitä toivottua apua ollut psorin oireisiinkaan. Itseasiassa yhden Teneriffa-viikon jälkeen oireet pahenivat! Lisäksi kun muutenkin käyt jatkuvaa taistelua seitsemänsadan erilaisen rasvatuubin kanssa, – että mikä auttaa, mikä ei auta, mikä pahentaa, onko tämä nyt enää hyvä ollenkaan, uskallanko kokeilla tätä – niin vielä siihen päälle aurinkorasvan lisääminen ja sen oikean löytäminen ei juurikaan ole kovin kiinnostava ajatuksena.

Viime kuukaudet on olleet oireiden osalta kovin yllättäviä omalla kohdallani. Toisaalta psorini on levinnyt, mutta toisaalta aurinko on helpottanut sitä valtavasti. Lisäksi kämmeneni palmoplantaarinen pustuloosi on nyt todella hyvänä *kop kop kop*.

Screenshot_20180715-135703
Niitä todellisia kuvia , reality when you have #psoriasis
20180715_140743
Parempaan päin menossa ❤

IMG_20180706_202726_613

En osaa yhtään kuin arvailla että mikä tähän kaikkeen mahtaakaan olla syynä. Yksi asia mikä on todella paljon erilailla tänä vuonna kuin muina vuosina elämäntavoissani on vitamiinit joita olen syönyt. C ja D.  Olen syönyt kerrankin niitä pitkään ja säännöllisesti enkä vain joitain satunnaisia kuureja silloin tällöin. Toisaalta, vitamiineista huolimatta olin talvikauden siinä helvetillisessä taudissa jota en halua enää ikinä kuunaan milloinkaan kokea. Ja niin onhan tietysti toinenkin asia mikä sellaiset kaksikymmentä vuotta tahditti elämääni kovin erilailla kuin nyt. Olinhan raskaana kahdeksan kertaa ja siihen sitten ne imetysajat päälle – kroppa oli taatusti kovin toisenlaisessa myllyssä kuin nyt. Tässä seesteisessä keski-iässä hahhhahhhah…

Miten teillä muilla? Onko siellä lukijoissa näistä sairauksista kärsiviä? Miten kesä on teitä hellinyt ihan muuten? Kertokaas kuulumisia!

P.S. Meinas hermot mennä. Kuvat ei sitten meinaa millään siirtyä, ei vaikka kokeilen mitä laitetta! Argh! Ja muuten, se case Ruokapäiväkirja, siihen palaan vieläkin myöhemmin. *syvä huokaus*

 

 

 

 

 

4 thoughts on “Kas kukas se täällä!

  1. Tilda

    Täällä yksi,joka sai kesällä saman diagnoosin. Siis en vaan mennyt (ehtinyt) lääkäriin ja nyt oli pakko. Siis päänahka,kyynärpäät ja pahimpana kainalot! Kuin tulessa, auki ja visvaa valuu….eikä meinaa mitkään rasvat noihin kainaloihin auttaa,huoh! Siinä sitten yrität olla raapimatta yms. Epäilinkin tätä vuosia,geeneissä löytyy….

    Like

    1. Hei Tilda! Kurja kuulla, mutta kiva kun kommentoit 😊 Joo siis tää on yhtä vuoristorataa kyllä, kun yhden helpotuksen onnistuu löytämään niin yleensä sekin onni loppuu aikanaan ja taas alkaa etsiskely alusta. Oletko huomannut Facebookin ryhmän psoria sairastaville? Sieltä saa vertaistukea ja joskus vinkkejä joita voi edes kokeilla jos alkaa usko loppua. Päänahka mullakin oli ensin pahin ja ainoa missä sitä oli. Nyt se lieventynyt mutta oireet levinneet…. 😣 Koita jaksaa!!!

      Like

  2. Tilda

    Kiitos vinkistä! Kävin tekemässä jo jäsenpyynnön 👍. Ja tsemppiä sinne myös, tämä tauti ei niin kiva olekaan…kun vertaan esim vitiligoon,mikä mulla myös on. Kaikenlaisia yllätyksiä sitä elämän aikana tuleekin!

    Like

  3. Täällä yksi psoria sairastava myös. Olen ollut tosi laiska rasvailemaan, mutta nyt pikkuisen kunnostautunut asiassa…

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s