En ole koskaan / Never have I ever

Muut ryskää Black Friday -ostoksilla, mutta minäpä se kirjoittelenkin tässä teille muutaman asian mitä en ole koskaan tehnyt ! Joko jännittää?

En ole siis koskaan (muun muassa):

Tilannut mitään Kiinasta.  Nope, never. Olen siis todellinen untuvikko, käytän vain näitä (liiankin) tuttuja ja turvallisia verkkokauppoja. Nämä surullisen kuuluisat wishin pieleen mennyt ostokset eivät siis ole saavuttaneet minua vielä, ihme.

Syönyt sushiaKyllä, tunnustan, en ole!   Yksi (sushia rakastava) tytär on luvannut korjata tämän epäkohdan, joten sitä odotellessa. *tähän lisää sellainen puolikauhistunut emojinaama*

Ajanut Suomessa metrolla. Tämäpä se vasta onkin mielenkiintoista, kun kaikki muut (melkein) maailman isompien kaupunkien metrot on tullutkin jo läpikäytyä. Hyvä metroverkosto on ihan huippujuttu reissuilla, nopea ja kätevä (krhm, kunhan ensin opettelee lukemaan asemien nimiä että tietää sellaisen suhteellisen olennaisen seikan että meneekö oikeaan vai väärään suuntaan) ja jos yhdestä myöhästyy niin seuraava tulee jo melkein hetikohta. Tällaiselle maaseudun asukille jatkuvasti non-stoppina kulkeva joukkoliikenne on vaan edelleen niin ihmeellinen juttu! 

Pariisissa jossain

Laulanut karaokea. Mikä ei ole kyllä mikään menetys kenellekään, että olkaamme kaikki tyytyväisiä tästä! Pohjustuksena sen verran, että vuosikausia lauloin kuorossa, josta kävimme jopa maan rajojen ulkopuolella esiintymässä ja olen ollut mukana paristi musikaaleissa, joissa esitin muun muassa puputyttöä (ou mai gaad, kyllä vaan jos sait jonkun mielikuvan jostain muusta kuin lasten satuhahmosta niin oikein meni *facepalm* – ja lauloin vielä Suklaasydämen / Mama`s pearls !) ja cancan-tanssikin tuli sitten vedettyä helmat hulmuten (hirvittävä myötähäpeä iski varmaan just kaikkiin – ja ihan syystä!).  Olen aina (tuiki tosissani) todennut, että vielä en ole ollut niin kovasti…öhh.. korkeammissa sfääreissä * wink wink *, että julkisesti olisin yksin laulanut, jonka jotkut tuntuvat ottavan jonkinlaisena haasteena, mutta yksin ollessani vedän kyllä korkeelta ja kovaa. Radio on päällä kotonakin koko ajan ja sopivan sävelen löytyessä annan mennä mukana ilman mitään rajoja. 

Osallistunut blogimiittiin. Tai mihinkään muuhunkaan blogeihin liittyvään yhteisölliseen tapahtumaan.

Ne ripset jotka pysyivät kuin pihka housunpersauksissa

Kestovärjännyt ripsiä tai kulmia. Ja kyllä vain, tiedän että syytä olisi, sillä se ainoa kosmetologikäynti joka minulla on elämässäni ollut meinasi tyssätä tasan siihen, kun kosmetologiparka joutui ottamaan silmän niin sanotusti käteensä, jotta näkisi “työmaansa”. Meikkaan muutenkin sillä tavalla puuskittain, kun siltä tuntuu ja tilanne ikään kuin vaatii, mutta kun tunnetusti olen vähän tällainen höselö, niin aina siinä sitten vähän pruukaa sattumaan ja tapahtumaan. Kerrankin kun vaivalla väkelsin irtoripset päähäni ja lähdin vähän Tampereelle katteleen, niin eikös ensimmäinen aivastus  saanut toiset ripset tipahtamaan poskelle ja piti sitten ne toisetkin nypätä irti ihan vaan tasapainon vuoksi. Sitten kun kerran (sen toisen niistä kahdesta kokonaisesta kerrasta) tälläsin ne päähäni kotona, niin nehän ei lähteneet sitten edes uimalla eikä  nukkumallakaan pois ainakaan viikkoon. Että universumi ihan selkeästi siinä mulle vääntää rautalangasta , että älä hyvä ihminen yritä nyt mitään kun ei se kuitenkaan onnistu!

Syntymäpäivänä Göteborgissa messuilla

Järjestänyt mitään varsinaisia synttärijuhlia itselleni. Ehkä ne viisikymppiset sitten, tai mikä ettei jo neljäseiskat! Kuka sanoo, että ne on oltava aina jotakin hienoja pyöryläisiä vuosia jotta voi kutsua puolenkylää skoolaamaan ja syömään jotakin ihkuhyvää. Minun syntymäpäiväni vaan usein sattuu äitienpäivälle, tai työmatkalle melkeinpä, niin ei ole ollut kovinkaan helpontuntuista edes suunnitella mitään.

Lopuksi vielä yksi ajankohtainenkin, ehkä

En ole koskaan viettänyt jouluaattoa muualla kuin kotonani. Ensin tietenkin lapsuudenkodissani ja sitten ihan omassani. Ja sanottakoon, että joulukuusenkoristelaatikossani on yksi ruttuinen punainen pallo, jota ei ole vuosiin enää ripustettu kuuseen, mutta ei ole poiskaan heitetty, sillä se oli jo ihan lapsuuskodissani aina kuusessa, jo silloin vähän lommoisena! Jep, näin meillä harrastetaan tätä kulutushysterian tyystin toista puolta.

Tällainen listaus tuli tällä kertaa, ei ikinä tiedä mitä kaikkea tuostakin seuraavan vuoden aikana tulee vaikka yliviivatuksi! OMG!

Että mitähän hitsvittua

Kyllä, tämä pakerrus puserretaan tänne suomeksi. Koska nyt ei riitä muunkieliset ärrinmurrinsanat tämän tuulen esille tuomiseen.

Tiedättekö, kun joskus vaan ei niin kuin mene. Ei lähde, eikä mene. Ei putkeen , eikä muihinkaan paikkoihin. Ei irtoa, mutta jumituttaa kyllä senkin edestä. Tämä kirjoittaja olis just niin kuin in-the-middle-of semmosessa. Niih.

Esimerkiksi, menet kauppaan. Kauppaan! Yksinkertaista ja usein tehtävää toimintaa. Luulis nyt blondin selviävän siitäkin ilman mitään. Ahhhahh, sallitte varmaan mun nauraa.

Ensiksikin, ilma oli kuin mistäkin kotoisin silloin. Kylmä, harmaa ja tuuli suoraan Putinin peräkamarista. Senverran olin nenääni laittanut ovesta aikaisemmin, että osasin pukeutua sään mukaisesti. Kyllähän minä nyt senverran! Vaan unohdin täysin että meidän auto on vähintäänkin kummallinen – ei mennä nyt niihin pitkiin yksityiskohtiin – ja puhaltaa pelkkää kuumaa ja täysillä eikä reagoi mitenkään mihinkään himmennysnappuloihin. En sitten tiedä, sitä edelliset kaksi viikkoa se puhalsi aivan hyytävän kylmää, niin että hengitykset huurusi auton sisällä, kun ulkona oli se ilmastonmuutoksen aiheuttama toinen kesä. No jokatapauksessa, hiki oli kun kauppaan päästiin.

No jonkinmoisesta flunssasta (Kerpele sitäkin! Taasko se alkaa! Viime talvi oli niin kamala, etten enää ikinä halua sellaista kokea ja taas ollaanko menossa hyvää vauhtia sitä kohden? Minä niin en tule tätä kestämään…) kärsineenä tartuin hedelmiin hyvinkin päättäväisen pontevasti, vaikka olimmekin lähikaupassa jossa hedelmiä joskus on, joskus taas… no on niitä silloinkin , mutta ei tee mieli ottaa. Jos ymmärrätte? Me ostetaan hedelmät melkein vallan citymarketista, mutta nyt siis olin keskellä pientä kyläkauppaamme, ihan liian paljoissa talvitamineissa, ihan liian hikisenä ja tungeskelin isoja punaisia omenoita siihen pussiinsa. Ja kas kehveliä : omppua lykkäs pussin toisesta päästä vallan rivakasti pihalle siinä vaiheessa kun sain sen just ääriään myöten täyteen. Ihan pikkasen sviduddi. Kyykin ja konttasin keräilemässä joka suuntaan karkailleita hedelmiä ja hihkuin tukka hiessä jälkikasvulle, josko odottaisi vähän kun menee hiukan odotettua kauemmin tässä nyt ja väistelin tietysti muita asiakkaita jotka yrittivät siinä tulla ja mennä , mutta minä näytin kovasti haittaavan sitä liikennettä siinä omine touhuineni. No, sitkeä emäntä kun olen, otin toisen pussin ja toiveikkaina hedelmää sitä kohti. JA KOKONAINEN KYLKI PUSSISTA HALKI, huomasin, kun sain taas omenaa sinne sisällytettyä. Tiedättekö. Melkein, niin likellä oli, että melkein jätin ne vaan kaikki ihan sinällään siihen ja kävelin pihalle. Mutta, jotenkin keräsin kuitenkin hikisen sitkeyteni rippeet ja pakersin ne hiton omenat kolmanteen pussiinsa. Ja sitten jatkamaan hienosti alkanutta kauppakierrosta! Mieliala oli ainakin jo mitä mahtavin.

Pianhan sitä olikin jo sitten äidillä poikineen kärrit täynnä sitäjatätä (silti unohdin pari juttua, sehän on vakio) ja päästiin vihdoin kassalle. Lapattiin tavaraa hihnalle ja pakattiin ja mitä kaikkea siinä onkaan tapana tepparoida. Pikkuiset pikkuisen auttoivat. Hiki oli edelleen ja ruuhka vasta olikin. Bonuskortti noin masiinaan ja sitten pankkikortti maksua varten. Mitä hemmettiä. Ei toimi. Hinkataan ja puhallellaan olemattomia roskia pois, ei toimi. “Kyllä siellä rahaa on” tekee mieli huutaa, mutta en nyt muista huusinko. Ei vaan toimi. Jumankauta ja viisi kassillista tavaraa. Onneksi ihmeen kaupalla sattui olemaan käteistä. Ruuhkan kasaantuessa hoitelen omistussuhteeni tavaroihin siirtyväksi sen avulla ja autan pakkaustoimenpiteissä kieppuvaa jälkeläistä. Ja yllätys, kun tartun kassiin, niin nouseehan se siitä lattiasta, mutta tavarat sensijaan jäivät hyvinkin sinne jalkoihini levälleen. Meni sitten muovikassikin rikki. Mikään muu ei tainnut hajota (ihme) , mutta kirsikkatomaatit päätti pyörylöidä siinä pitkin lattiaa ja viisivuotias keräili niitä sitten heitellen toiseen kassiin kuin karamelleja. Nonniin. Se niistä tomaateista, minä se hiton hiki päässäni mietin ja tungin ostoksia jälleen uuteen pussiin.

Ihme, että päästiin pihalle ja kotiinkin ilman tämän enempää. Hiki oli ja hermot tietenkin tiessään, lapset huuteli ensimmäisenä haluavansa keksejä joita olin ostanut ikään kuin jälkiruuaksi enkä suinkaan miksikään heti siitävaan vedeltäviksi. Kieltäminen aiheutti vastareaktion ja mäkätyksen aalto tulvi läpi talon. Sitähän mä just halusinkin kuunnella siinä niin, edelleen ihan helvetin kuumissani, tukka joka suuntaan sojottaen, nenä tukossa ja kahvia vailla. Tsekkasin nettipankista tilin vielä varmuudeksi, ettei minua mitenkään kyberryöstetty oltu ja siellähän sitä rahaa nökötti nätisti tilillä. En ymmärtänyt miksei kortti toiminut ja aivoonhan se otti tietenkin ihan kaikki siihen liittyvä ajatuskin. Että menen seuraavana päivänä kaupunkiin asti asiaa selvittämään, kokeilenko toimiiko se läpyskä muualla ja jos toimii niin voiko siihen luottaa, pitääkö mun nyt aina käyttää käteistä vai tässä korttien luvatussa maailmassamme ja muutenkin, minkä takia tässä kylässä ei ole enää mitään! ? Ei pankkia, ei pankkiautomaattia, ei bensa-asemaa, ei edes toista puotia tahi kiskaa jossa vois kokeilla onko vika siinä kortissa vai kyseisen kaupan laitteessa.

Keitinpä siinä sitten itselleni semmoiset kahvit, että pelkästä hengitysilmastakin olisi saanut varmasti kofeiinia suonistoonsa ja kulutin loppuillan (kaiken muun näpräilyn ohella tietenkin) katselemassa mitä asuntotarjontaa olisi ihan missä vaan muualla, paitsi tässä periferiassa. Toiminta on aina hyvää lääkettä kaikkeen tällaiseen ärjytykseen. Talttuu se hurjempikin hurmutus siitä, kun aikansa siinä selaa. 

Ja jos ei siinä ollut vielä tarpeeksi, niin ainoa sosiaalisen elämäni lähde (kauppareissun lisäksi ja mehän jo tiedetään miten se ei mennyt niin kuin Strömsössä) eli puhelin sekosi ihan melkein vallan viimeaikaisten päivitysten sekopoltsimisten seurauksena. Tuuttasi ilmoitusta tulemaan viesteistä jotka olin saanut jo ikuisuudet sitten , mutta mihinkään uuteen ei meinannut sitten mitenkään reagoida. Asentelin ja poistatin appseja moneen kertaan joka suuntaan ja aina viiden minuutin onnen ja autuuden jälkeen sama (huitha)pelleily jatkui. Argh!!! Ja vielä viimoiseksi , ihan niin kuin hyviksi öiksi ja silleen, joku örlönvöntti oli laittanut viestiä että mitä sä lähettelet sun kuvias tännenäin. No öh, koska en lähetä? En tiedä voinko olla enää enempää ihmeissäni. Että mitähän hsvittua nyt. Joku täysin tuntematon. Että joku jostain vissiin ottanut huvikseen mun kuvia ja laitellut niitä menemään. Voin kertoa, että en jaksanut edes kulmakarvaani kohottaa, – olkoot! Ja kaiken kruunuksi, jos ei vielä tuolla tullut hyvät unet, niin, niin luin ystävällisesti minulle toimitetun arvostelun meikäläisestä, joka kuului näin: ” You look expired. No ass and a gallon face.” Tänks! Kyllähän tässä jo sitten olikin!

Että mites teillä? Onko mennyt yhtään paremmin?

Kyllä, olen ottanut kovat panokset käyttööni!! Tyrni, kaikki luotto on nyt sinussa. Tämän syksyn ja talven jälkeen tiedetään siis, onko nämä kaikki vaan ihan huijausta, vai onko tämä todella sellainen vitamiinipommi kuin väitetään. Maistuu ainakin ihan p*skalta. Joten siinä mielessä vois ollakin , että auttaa jopa. Mikään hyvähän ei ikinä tehoa mihinkään. *doh*

On se nyt kumma

Kun mikään ei voi mennä sillä tavalla kerralla putkeen. Mikä siinäkin on.

En saa nukuttua, vaikka olen koko ajan väsynyt. Joku siellä nyt viisastelee, että johtuisiko siitä etten nuku. No shit, Sherlock! Mutta nukupa siinä, kun kello puoli kaksi yöllä olet virkeimmilläsi ikinä, voisit mennä lenkille (paitsi ettet voi, koska pieni pellavapää tuhisee kainalossa tyytyväistä untaan), voisit siivota (paitsi ettet voi, koska niin, ne muut nukkuu ja se yleensä tapahtuu hiljaisuudessa) , ja niin edelleen.

20180807_171845
Joo, rätti se siinä keskellä mun sisustustani. Oliko edes yllätys…

Juon kahvia, olen juomatta kahvia, sama saakelin ylikierroksilla pyöriminen tulee silti käymään kun iltalamput ja mitkä ne nyt onkaan, kaikki maailman himmelihommelit, sammuu.

Jumppaan tahi olen rentona pieruverkkareissa sohvapottuna, sama homma. Käyn haukkaamassa happea tai loikoan illan päätteeksi saunassa, sama homma. Luen kirjaa tai katson elokuvaa, sama homma.

Että mitähän helkkaria, oikeasti, universumi?

20180803_175949
Makkoilua

Ja entä sitten tämä valmistautuminen tulevaan. Koululaisten lukuvuoteen? Juu ei olla harjoiteltu ajoissa nukkumaan menemistä. Ajattelin, että aloitetaan tänään (toim huom peruskoulut alkaa huomenaamulla). Kouluvaatteita (siis vaatteita jotka ovat edes ensimmäisenä koulupäivänä ehjiä ja sen näköisiä ettei niitä ole kieputettu pihkassa ja metsänpohjassa) haettiin jossain vaiheessa kesää, enkä kyllä enää muista puoliakaan että missä ne on ja mitä pitäisi edes lähteä etsimään. Reput, penaalit ja kynät sentään on, eikö se ole jo jotain? Osa lapsista on vieläkin kesälaitumilla muualla, kotiutuvat tänään sillä tavalla viime tipassa. Hunsvontteilemme siis lahjakkaasti ihan viimeisille metreille kun kerran ollaan sille tielle lähdetty.

Ja ei voi ihmisen sosiaalinenkaan elämä mennä niin kuin elokuvissa. Ei tietenkään. Aina jotain jurnutusta jossain päin ihmissuhdekarttaa ja meinaa ihan mennä rauhalliselta ihmiseltä hermo! En tiedä mitä Luoja ajatteli, kun maailman itsepäisimmän ihmisen mun tyköni toi. Hitto on kuin peiliin katsoisi. (älkää sanoko mitään, älkää vaan sanoko mitään…)

20180807_153937(0)
Auttaiskohan…

Ja sori ystävät, tää kaikki häsellys on vienyt mun aikani ja nukkumattomat yöt ne viimeisetkin energianrippeet , että on jäänyt poikkeilut vähemmälle. Silti mä teitä ajattelen ja jos jaksatte sinnitellä, niin toivotaan nyt että nähdäänkin tässä.

P.S. Isoja juttuja tulossa. Tai sitten ne kaikki kaatuu. Lupaan päivittää tänne jos ja kun mitä tapahtuukin. Instagram kertoo kans tätä mun tarinaa, vähän tiuhempaan tahtiin vaan. Joko seuraat?

20180731_200823
Tämä passi on ainakin nähnyt maailmaa. Ja taas mennään!